Yki Räikkälä Kalpeakatseisia näkökulmia Satakunnasta

Radio

  • Radio
  • Radio
  • Radio
  • Radio
  • Radio

Radio on todennäköisesti maailman paras keksintö. Ainakin minusta. Radio on ensimmäinen todellinen joukkoviestintäväline ja yksinkertaisuudessaan edelleen nerokkain. Sen kun napsauttaa päälle ja valitsee aseman. Radio on periaatteessa pysynyt muuttumattomana vuoden 1893 Nikola Teslan ensimmäisestä julkisesta radiolähetyksestä lähtien. Mikä muu media on sellainen, jota voi seurata melkein missä vain samalla kun tekee jotain muuta? 30-luvulla radiota kuunneltaessa ei tosin tehty muuta. Isäni muisteli, että hänen mummunsa avasi radion vain uutisten ajaksi. Sitä keräännyttiin kuuntelemaan istuallaan ja hartaasti. Uutisten loputtua radio napsautettiin armotta kiinni.

Meillä ihmisillä on aivan omanlaatuisensa mediaväline, aivot. Ne muodostavat mieleemme kuvia kokemastamme ja aistimastamme myös ilman visuaalisia ärsykkeitä. Kuultu on myös nähty. Kuten erittäin suuresti arwostamani musiikkitoimittaja Jake Nyman kerran totesi, radiossa on paras kuva. Spede Pasasen parhaat jutut on muuten tehty radiolle, nimittäin papukaija G. Puha-Aho.  Vähän aikaa sitten näin valokuvan loistavan radioäänen ja ulosannin omaavasta Josper Knutasista. Oma mielikuvani oli tyystin toinen. Samoin kävi ajankohtaisen ykkösen juontajan Heikki Peltosen kanssa. Mutta tästä huolimatta, radiossa todellakin on paras kuva. Nähty todellisuuden kuvajainen rajaa mielikuvituksen antamia mahdollisuuksia, eikä nähty kuitenkaan ole sitä mitä todellisuus oikeasti on.

Ensimmäinen muistoni radiosta on ajalta noin neljävuotiaana. Radio oli niitä kauniita puukuorisia esineitä, joiden etupaneelissa oli eksoottisia radioasemien nimiä, molemmissa reunoissa pyöreät säätimet ja alareunassa kermanväriset painonapit. Kankaan ovaalit tummat alueet olivat kaiuttimet. Radiossa soi Beatlesin Michelle. Kuvittelin kankaan takana pienet ukot soittamassa. Taisin luulla oikeasti niin. Edelleenkin ensimmäisen kerran mielikappaleet kuullaan yleensä radiosta. Joskus  Spotifyn avulla musiikin ääretöntä ihmemaata tutkaillessani kuulen biisin, jonka muistan kuulleeni vuosikymmeniä sitten radiosta ja nyt vasta kappale yhdistyy tekijään.

Kuunnelmaan voi keskittyä vaikka haravoisi. Millään muulla välineellä ei onnistu. Kuuntelin pari vuotta sitten radioteatterin Täällä Pohjantähden alla -kuunnelmasarjan. Yksikään Edvin Laineen elokuvan nähnyt ei voi väistää kuvia elokuvasta, ei vaikka luki itse Väinö Linnan romaania, mutta silti, mielikuvia tästä kuunnelmasta tuli enemmän. Samoihin aikoihin Lattomeren auteur teki oman elokuvansa aiheesta. Sekin oli aika paljon Laineen 60-luvun visuaalisen luennan toisinto. Luettu tai kuunneltu on aina jotain muuta. Se omin kokemus.

80-luvun alussa tuli James Joycen Odysseus viisituntisena pötkönä. Tallensin sen kuunnellessani samalla c-kaseteille. En usko, että samalla lipittämäni viini pelkästään aiheutti sen, että saatoin nähdä Dublinin ja Leopold Bloomin siellä harhailemassa, vaikka en tuolloin juuri ollut edes kuvia Dublinista nähnyt. 80-luvun radioelämyksiini kuului myös Isänmaan kaikuja, jossa Hannu Taanila ja Heikki Peltonen panivat halvalla kaikkea ja kaikkia. Samoihin aikoihin Jouko Blombergin aamuohjelmat, joissa hän toivotti hyvää huomenta kaikille tasapuolisesti, olivat sekä sisällöllisesti että musiikillisesti sellaista herkkua, johon radio rockin Heikelä korporaatiot ja YLE hölötyksen heko-hauskat jutustelut eivät yllä. Valitettavasti.

Kerran tajuntaani iski Hannu Taanilan päiväkirjojen deletoiminen. Toimituspäällikkö Minna Lindgren ei minulta anteeksiantoa saa. Se oli yksi episodi YLE:n ohjelmistojen tasapäistämispolitiikassa ja laadun alasajossa. YLE Puheen raiskaaminen oli jatkoa tälle.

Yleisradioyhtiön tärkein tehtävä pitäisi olla yleissivistyksen kohottaminen. YLE:ltä tämä on jäänyt sivuosaan kaikkia kumartelevan viihtymisagendan tieltä. YLE Radio 1 yrittää vielä jotenkin pysytellä kaidalla tiellä. Isäni tiukka ja kurinalainen mummu taisi tiedostaa hyvin radion jo silloin ymmärretyn välinearvon viihteen levittäjänä. Kannan edelleen kaunaa Yleisradiolle YLE Puheen tuhoamisesta. Tällä kanavalla sai kuulla itseään fiksumpien ihmisten punnittua, selkeää, viisasta, hyvin artikuloitua keskustelua mielenkiintoisista aiheista. En anna anteeksi kanavan muuttamista YLE Hölötykseksi. YLE Puhe oli maailman laadukkaimpia radiokanavia.

Kreikan hallitus päätti jokin aika sitten sulkea maansa yleisradion ja 2500 työpaikkaa. Syyksi ilmoitettiin tuhlailu. Kreikan väkiluku on 10 miljoonaa. ERT:n vuosibudjetti on 300 miljoonaa euroa ja työntekijöitä 2500. Suomen väestö on viisi miljoonaa. Yleisradion budjetti vuonna 2011 oli 420 miljoonaa euroa ja työntekijöitä 3000. Miksei Suomen hallitus ole tuominnut YLE:ä tuhlailusta? Kreikan korkein hallinto-oikeus peruutti 17.6. toistaiseksi päätöksen. Hallituksen kaavailujen mukaan kesän jälkeen Kreikassa piti aloittaa uusi yleisradioyhtiö pienemmällä budjetilla. Kun päätöksen takana on keskusta-oikeistolainen puolue, olisi yhtiöstä ilmeisesti tullut yleisviihdyttävä. Ja voihan siitä hyvinkin sellainen tullakin vielä. Niinhän YLE:stäkin ollaan tekemässä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän YkiRikkl kuva
Yki Räikkälä

Kiitän. Uskon, että moni on YLEn nykytilasta vähän samaa mieltä.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa